Eton mess – suosikkijälkkäri

Mansikka-aika on alkanut ja se tarkoittaa sitä, että niitä syödään nyt litrakaupalla kuukauden ajan, pakastinkin haluaa takuulla oman osansa. Muutamia mansikkajuttuja tulee tehtyä joka kesä ja joitakin kuten tätä moneen kertaan kesän aikana. Marenkeja valmistuu juuri parhaillaankin uunin täydeltä, tosin suklaaversio ei tähän Eton messiin mielestäni sovi, mutta tavalliset sitäkin paremmin. Tämä on myös tosi nopea vierasvara, kunhan vaan pitää lähettyvillä mansikoita, marenkia sekä kermaa. Marengit säilyvät todella hyvin tiiviissä rasiassa, joten niitä kannattaakin tehdä kerralla enemmän varastoon.

Itse lisään aina kermavaahdon joukkoon turkkilaista jogurttia, joka antaa sellaisen ihanan hiukan happaman säväyksen jälkkäriin. Smetanaakin on tullut joskus laitettua, ei hullumpaa sekään. Mansikkasoseen joukkoon tulee myös usein lirautettua hiukan metsämansikkalikööriä, mikä taas tekee tästä jälkkäristä hiukkasen juhlallisemman. Ehdottomasti meidän perheen kesän suosikkijälkkäri.

Mansikkasurvoksen voi toki vaihtaa mihin marjoihin tahansa. Mansikkainen vadelmaseos on oikein oivallinen samoin tyrni, tosin kannattaa käyttää tyrnimehua. Myös mustikoista saa ihanan version. Eikä vissiin kannata edes mainita makoisan sitruunatahnan sekoittamista kermavaahtojogurttiseokseen ja siihen terästykseksi hiukan limoncelloa, nam.

 

Eton mess

Ainekset

1 l tuoreita mansikoita

5 rkl metsämansikkalikööriä

3 dl kermaa

2 dl turkkilaista jogurttia

12 kpl marenkeja

0,5-1 dl sokeria

Tee näin:

Tee marengit ohjeen mukaan, ne kannattaa tehdä vaikka jo edellisenä päivänä. Voit myös hyvin käyttää kaupan marenkeja. Vatkaa kerma vaahdoksi. Perkaa mansikat ja survo ne soseeksi, mausta metsämansikkaliköörillä sekä tarpeellisella määrällä sokeria. Yhdistä kermavaahto sekä turkkilainen jogurtti, makeuta sokerilla. Kokoa tarjoiluastioihin vuorotellen mansikkasurvosta, murskattuja marenkeja sekä kermavaahtoseosta, koristele sitruunamelissan lehdillä.

Makoisat marengit

Ainekset

6 kpl valkuaisia

5,5 dl sokeria

2 tl omenaviinietikkaa

1,5 dl turkinpippurirouhetta/tuttifruttirouhetta/mariannerouhetta

Tee näin:

Maustetut marengit ovat kyllä hyviä, tekeminen on tosin pientä askartelua. Vatkataan valkuaisia ja 2 dl sokeria kahden minuutin ajan. Lisätään loppu sokeri ja vatkataan 9 minuuttia. Lisätään omenaviinietikkaa pari teelusikallista ja vatkataan vielä hiukan aikaa. Lopuksi lisätään haluttu mauste lusikalla kevyesti sekoittaen. Pursotetaan pellille marenkeja, tästä tulee kaksi ja puoli pellillistä, jos ei tee kovin isoja. Kannattaa ollaa aika isosuinen tylla, etteivät karkkirakeet juutu kiinni. Paistetaan kohtuu miedolla lämmöllä, jotta eivät repeile. Itse laitan 90 asteeseen ja saavat olla uunissa reilusti yli kaksi tuntia. Lopuksi sammutan uunin ja jätän marengit vielä sinne. Jos et ole ennen marenkeja tehnyt, niin kannattaa vaikka parin tunnin paiston jälkeen ottaa pieni maistiaispala, marengin pitäisi lähteä leivinpaperista irti niin, että pohja säilyy kauniina, jos se on vielä tahmeahko ja osa jää kiinni leivinpaperiin, pitää paistoa jatkaa. Meidän perheen suosikkeja ovat ehdottomasti nuo turkinpippurilla maustetut salmiakkimarengit. Jos haluaa marenkeihin hiukan väriä, voi sekoitella valmiin taikinan joukkoon pastaväriä.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/6057