Maukas makkarakeitto

 

Mitäs teillä syödään ensi viikolla? Meillä on ainakin puutarhurin makkarakeittoa. Heti paikalla kun tulee hiukan pakkasta, alkavat keitot maistua aivan eri tavalla. Erityisesti olen tykästynyt tomaattipohjaisiin keittoihin ja vielä jos jotain juustoa hiukan sulattelee sekaan, niin nam. Ohjeessa on mustapippurijuustoa, josta tietysti tulee myös sitä pippurista makua, mutta mikä tahansa muukin kermainen juusto käy. Lihaliemet olen viime aikoina korvannut parilla vasikan fondilla. Makkaran voi myös korvata vaihteeksi nakeilla. Ja jos sattuu olemaan pakkasessa jäädytettyjä punaviinipaloja, niin yksi sekaan makua antamaan. Tästä taidan tehdä ihan oman jutun seuraavaksi, niin olen tykästynyt näihin punaviinijääpaloihin. Tätä kannattaa muuten tehdä sen verran isoon kattilaan, että riittää pariksi päiväksi, maku vaan paranee lämmittäessä.

Puutarhurin makkarakeitto

Ainekset

2,5 l vettä

12 kpl perunaa

5 kpl porkkanaa

0,5 kpl lanttua

2 kpl kesäkurpitsaa

2 kpl sipulia

200 g pekonia

8 kpl grillimakkaraa

2 kpl lihalientä

310 g yrttimaustettua tomaattimurskaa

0,5 kpl Musta Pekka -juustoa

0,5 dl tuoretta timjamia

Tee näin:

Kuoritaan ja pilkotaan perunat, porkkanat ja lanttu. Silputaan sipuli pieneksi. Kuutioidaan kesäkurpitsa. Pilkotaan pekoni ja makkarat pieneksi. Laitetaan vesi kattilaan kiehumaan ja lisätään perunat, porkkanat ja lanttu. Lisätään tomaattimurska ja lihaliemikuutiot. Paistetaan pannulla voissa sipulit, makkara sekä pekonipalat. Lisätään keittoon. Lisätään keittämisen loppuvaiheessa kesäkurpitsanpalat sekä Musta Pekka -juusto. Viimeiseksi lisätään tuore timjami. 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5962