Karpalokakku

On se joulu vaan kumma juttu, on nimittäin isommatkin ihmiset ihan odotus päällä ja perinteiset jouluhommat menossa. Eikä tarvitse kahdesti käskeä poikia töihin. Itse odotan eniten ehkä sitä tunnelmaa, kun koko poppoo on yhdessä ja tietysti pyjamapäivää. Nyt olen miettinyt ruokajutut lähes valmiiksi ja minulla on ainakin kaksi apukokkia keskiviikkona ruokia valmistamassa. Mikäs sen hienompaa, voi itse livetä niistä ikävimmistä hommista. Lahjatkin on paketeissa ja siivoukset hyvällä mallilla, joten voi ottaa aivan rauhallisesti. Eikä oikeastaan tuo kelikään haittaa, eniten ehkä kaipaa aurinkoa, jota ei juuri ole näkynyt. 

Karpaloita ei tullut itse poimittua, mutta torilta hain muutamaan otteeseen ja niitä laitettiin tähän kuivakakkuun. Lisäksi makua antaa tumma suklaa. Tämä ei ole mikään älyttömän makea, vaan sellainen ihanan pirteä versio. Pikkuisen ylellisyttä tuo sitten kermavaahtopäällinen marjoineen, mutta ne voi ihan yhtä hyvin jättää laittamatta. Koristeltuna sopii somasti vaikka joulupöytään. 

 

Karpalokakku

Ainekset

2 dl karpaloita

1 dl mantelijauhoja

100 g tummaa suklaata

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 kpl kananmunaa

2,5 dl sokeria

250 g ricottajuustoa

Tee näin:

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Vatkataan munat ja sokeri keskenään ja lisätään vuorotellen ricotta ja kuivat aineet. Lopuksi lisätään karpalot ja raastettu suklaa. Voidellaan ja jauhotetaan puolentoista litran kakkuvuoka ja kaadetaan taikina vuokaan. Paistetaan 175 asteessa noin 40 minuuttia uunista riippuen. Tarkista ajoissa tikulla kypsyys, ettei kakku ole unissa liian kauan.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5749

4 kommenttia

4 pingiä

Hyppää kommentti lomakkeelle

    • Bia on 21.12.2015 at 18:56

    Aivan upea resepti taas kerran:-)

  1. Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle Sari ja perheellesi ♥

    • sari kalliomäki on 23.12.2015 at 11:49

    Samoin Kirsi sinulle ja koko perheelle.

    • sari kalliomäki on 23.12.2015 at 11:50

    Kiitos Bia, hyvä jos tuntuvat houkuttavilta 🙂 Oikein mukavaa ja herkullista joulun aikaa sinulle.

Kommentit eivät ole päällä.