Laskiaisen mansikkainen rinkeli

Lupaan, että lakkaan ihan kohta hempeilemästä ja alan postaamaan teille hyviä arkiruokareseptejä. Tämä helmikuun aika vaan on niin herkullisen inspiroivaa. Lisäksi kun täällä elellään miesvaltaisessa huushollissa, on kiva varsinkin näin ystävänpäivän aikaan leikitellä sillä vaaleanpunaisella ja herkällä tunnelmalla. Helmikuu on mielestäni myös sellainen kevään avaus muutenkin hempeämpään värimaailmaan. 

Leipastiin pojun kanssa laskiaispullien sijaan mansikkahillolla ja kermavaahdolla täytetty laskiaisrinkeli. Tavallisesta pullataikinasta leivotaan pyöreitä pullia peräkkäin pyöreäksi rinkeliksi, voidellaan kananmunalla ja ripotellaan hiukan hienoa sokeria päälle. Paistetaan kypsäksi 200 asteessa, annetaan jäähtyä hyvin ja leikataan rinkeli varovasti kahtia. Väliin laitetaan mansikkahilloa sekä kermavaahtoa ja päälle kermavaahtoa sekä tuoreita mansikoita. Tämä oli vähintään yhtä herkullista kuin miltä näyttää. Alla hyvä pullataikinan ohje, kermaa rinkeliin tarvittiin 4 dl ja mansikkahilloa 1 dl.

 

Kaneliset korvapuustit

Ainekset

Pullataikina:

5 dl kevytmaitoa

50 g hiivaa

2 tl suolaa

2 dl sokeria

1 kpl kananmunaa

14 dl vehnäjauhoja

150 g voita

Täyte:

100 g voita

1,5 dl fariinisokeria

2 rkl kanelia

Tee näin:

Liuotetaan kädenlämpöisen maidon joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Lisätään 8 desilitraa vehnäjauhoja ja vatkataan muutama minuutti, jotta taikinaan tulee hyvä sitko. Lisätään loput jauhot koko ajan alustaen. Lisätään lopuksi pehmeä voi ja jatketaan alustamista kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Peitetään taikina ja annetaan kohota lämpimässä kaksinkertaiseksi. Leivotaan taikinasta jauhotetulla pöydällä kaksi isoa levyä. Voidellaan levy pehmeällä voilla ja ripotellaan päälle sokeria, kanelia sekä fariinisokeria. Kierretään levyt rullalle ja jätetään saumapuoli alaspäin. Leikataan rullat 5 senttimetrin paloiksi vinottain leikaten niin, että joka toinen leikkaus on vino toiseen ja joka toinen toiseen suuntaan. Painetaan jokainen pala keskeltä peukalolla alas. Annetaan pullien kohota hyvin. Voidellaan kananmunalla ja ripotellaan päälle raesokeria. Paistetaan 220 asteessa kypsäksi 10-15 minuuttia. 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5612

8 kommenttia

Hyppää kommentti lomakkeelle

  1. Miten onkin noin kaunis! Mansikoilla saa niin ihanaa eloa leivonnaiseen kuin leivonnaiseen 🙂 Kauniit ruusupursotuksetkin!

    • Vierailija on 15.2.2015 at 16:41
    • Vastaa

    Hieno ajatus tehdä ympyrä pullista.

    • sari kalliomäki on 15.2.2015 at 16:42
    • Vastaa

    Taru, kyllä toi mansikka tässä vaiheessa vuotta varsinkin tuntuu ylen kauniilta, tosin maku ei kyllä ollut ihan sitä kesän luokkaa, mutta mansikkainen kuitenkin 🙂 .

    • sari kalliomäki on 15.2.2015 at 16:44
    • Vastaa

    Vierailija, meillä menee pullaa niin paljon, jos vaivautuu leipomaan, että tuollainen isompikin määrä katoaa aika sutjakasti, vaikka sitten ympyrän muodossa 🙂 .

    • Perinneruokaa Prkl on 15.2.2015 at 17:49
    • Vastaa

    No johan on kaunis ja herkullisen näköinen rinkeli. Nuo mansikat etenkin tekevät kokonaisuudesta tosi ihanan. Katselin kaupassa kans tuoreita mansikoita, mutta ne eivät näyttäneet ihan niin raikkailta, kuin olisi toivonut niiden näyttävän. -Antti

    • sari kalliomäki on 15.2.2015 at 18:36
    • Vastaa

    Kiitos Antti, nämä mansikat olivat kyllä yllättävän hyvän näköisiä, eikä makukaan ihan pahimmasta päästä 🙂 .

  2. Oi miten kaunis! Hauska idea tehdä laskiaispullat tuolla tavalla! 🙂 Tämmöinen olis tosi kiva tarjottava vaikka kahvivieraille.

    • sari kalliomäki on 16.2.2015 at 05:59
    • Vastaa

    Kiitos Viv, tästä todella riittää useammallekin nautiskelijalle, pyöreitä pullia kun rinkelissä on 9 kipaletta.

Vastaa

Your email address will not be published.