Gluteenitonta leivontaa: Mantelinen mustikkapiirakka

Ihan pakko tähän nopsakasti heittää ihana gluteeniton piirakka, jota tein ex tempore -ohjeella ystävälleni. Ovat kaikki jo tainneet tottua siihen, että joutuvat koekaniineiksi milloin millekin tuotteelle ja onpa tainnut pari kertaa käydä niinkin, että ei ole ollut pilalle menneen kokeilun ansiosta oikein mitään tarjottavaa. Sori vaan kaikille, mutta ei minusta näissä hommissa ole oikein varman päälle ottajaksi ja aina pitää jotain uutta kokeilla. Tämä piirakka on joka tapauksessa ihanan makuinen sekä sopivan kostea ja mehevä. Jäähtyneen piirakan pinnan voi koristella kermavaahdolla tai marengeilla. 

Pohjassa on manteli- ja perunajauhoja, täytteessä mascarponea, lemon curd -tahnaa sekä valkosuklaata. Päälle on ripoteltu mustikoita. Pohjan taikinassa ainekset vaan sekoitetaan keskenään ja pehmeä taikina levitetään vuoan pohjalle, siihen sitten vaan täyte ja mustikat. Helppoa ja aika nopeaa. Uunissakaan piirakkaa ei tarvitse pitää kuin puolisen tuntia alatasolla, mutta kannattaa peittää piirakka paistamisen puolessa välissä, ettei se tummu liikaa.

Gluteeniton mustikkapiirakka mantelipohjalla

Ainekset

4 dl mantelijauhoja

2 dl perunajauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria

130 g sulatettua voita

120 g smetanaa

1 kpl kananmunaa

Täyte:

200 g mascarponejuustoa

1 kpl kananmunaa

100 g valkosuklaata

3 rkl sitruunatahnaa (lemon curd)

1,5 dl mustikoita

Tee näin:

Sekoitetaan jauhot, sokerit, leivinjauhe sekä sooda. Lisätään joukkoon smetana, kananmuna ja sulatettu jäähdytetty voi. Sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi ja levitetään voidellun piirakkavuoan pohjalle. Taikina on aika pehmeää, mutta hyvin jauhotetuilla käsillä levitys onnistuu helposti. Valmistetaan täyte sekoittamalla mascarponen joukkoon kananmuna sekä lemon curd ja sulatettu jäähdytetty suklaa. Lisätään hiukan sokeria jos tarvetta. Täyte levitetään/lusikoidaan piirakkapohjan päälle reunoille saakka. Täytteen päälle ripotellaan sinne tänne mustikoita ja paistetaan piirakkaa alatasolla uunissa 180 asteessa puolisen tuntia. Paistamisen keskivaiheilla peitetään piirakka foliolla, jottei se tummu liikaa. Hyvin jäähtyneen piirakan voi koristella marengeilla tai kermavaahdolla.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5600

10 kommenttia

10 pingiä

Hyppää kommentti lomakkeelle

    • Minna_A on 20.1.2015 at 18:06

    Kuulostaa ihanalta. Eipä meillä taitaisi olla mitään julkaistavaa jos ei kokoajan kokeiltaisi. Taitaa siis olla ruokabloggaajan ”ammattitauti” ;D

    • Anne P. on 21.1.2015 at 08:49

    Komppaan Minnaa tuosta ammattitaudista 😀

    Kaunis piirakka ja lemon curdiakin vielä mukana – ei voi olla kuin hyvää 🙂

  1. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla. Mustikka ja sitruuna ovat oiva pari! Ja valkosuklaa on valkosuklaata , nams 🙂

    • Vierailija on 21.1.2015 at 12:14

    Kiitos kommenttini poistamisesta. Aion silti kokeilla tätä ihana kuuloista piirakkaa =)

    • sari kalliomäki on 21.1.2015 at 13:13

    Vierailija, en ole poistanut yhtään kommenttia, onkohan ohjelma jotenkin temppuillut. Kiva että aiot kokeilla, kannattaa :D.

    • sari kalliomäki on 21.1.2015 at 13:15

    Minna ja Anne, kyllä taitaa ”ammattitauti” vaivata, mutta jos edes joskus olisi järkevä ja koittaisi vieraiden tullessa jotain varmaa, eikä mitään uutta ja ihmeellistä 😀

    • sari kalliomäki on 21.1.2015 at 13:15

    Kirsi, tähän nyt ihan vahingossa sattui näin paljon näitä herkullisia aineksia 😀

    • Maku_Satu on 21.1.2015 at 14:05

    Minusta on ihana kokeilla jotakin uutta, kun vieraita tulee – silloinhan on enemmän väkeä herkkuja syömässä! Ja elämässähän kuuluu ottaa riskejä 😀

    • Teemu Manninen on 30.5.2017 at 08:32

    Minkä kokoiseen piirakkavuokaan taikina riittää?

    • sari kalliomäki on 30.5.2017 at 14:08

    Hei Teemu, kuvassa oleva vuoka on halkaisijaltaan 29cm, siihen ainakin sopiva määrä ja hiukan pienempäänkin 🙂 .

Kommentit eivät ole päällä.