Joulunajan parhaat lihapullat

Meidän remontti alkaa lähestyä tällä kertaa loppuaan ja ensi viikon jälkeen pitäisi olla paikat kunnossa. Fiilistelen jo nyt alkavaa joulukuuta ja sunnitteilla on pikkujoulujen lisäksi kaikkea mukavaa puuhaa. Herkkulistakin on pitkä ja tilauksia löytyy, joten taitaa olla jonkinlaiset kakkumarkkinat edessä. Ehdoton joulutunnelman luoja on hyvä musiikki ja tällä hetkellä soi Diana Krall christmas, joka oli jo viime joulun suosikki. Käykääpäs kuuntelemassa, tämän voimalla pystyy mihin vaan. Joululahjatilaukset on melkein kaikki tehty ja loppuja odotellaan. Laitan teille muutamia vinkkejä hyvistä paikoista, joista teen lahjatilauksia. 

Meillä on nautiskeltu tällaisia jouluisia herkkupaloja, jotka on nopea tehdä. Maukas lihapullataikina ja lihapullat painellaan hiukan littaniksi. Koristeeksi sitten maustettua smetanaa, hiukan puolukoita sekä timjamia ja heti on niin jouluista. Aika simppeliä siis.

 

Jouluiset lihapullat

Ainekset

500 g yrttimaustettua tomaattisosetta

800 g sika-nautajauhelihaa

1,5 dl korppujauhoja

2 kpl kananmunaa

2-3 kpl sipulia (silputtuna)

3 dl persilijaa (silputtuna)

1,5 tl suolaa

1,5 rkl valkosipulijauhetta

2 tl paprikajauhetta

1 tl chilijauhetta

Täyte:

120 g smetanaa

0,5-1 dl sweet chili kastiketta

Muut ainesosat. koristeeksi puolukoita sekä timjaminoksia.

Tee näin:

Sekoitetaan lihapullataikinan ainekset sekaisin ja pyöritellään lihapulliksi. Painetaan lihapullat littanoiksi ja paistetaan 200 astessa kypsiksi. Sekoitetaan smetanaan sweet chili kastike ja mausteet, levitetään täyte jäähtyneiden lihapullien päälle ja koristellaan puolukoilla sekä timjamilla.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5578

9 kommenttia

9 pingiä

Hyppää kommentti lomakkeelle

    • Vierailija on 30.11.2014 at 12:51

    Hienoja. Iltapalaksi vieraille kiitti kovasti hienosta ohjeesta ja esillepanosta taas kerran.

    • sari kalliomäki on 30.11.2014 at 15:57

    Kiitos. Näiden kanssa kun tekee jotain muuta pientä naposteltavaa tulee jo kivat tarjoilut.

    • Laku on 1.12.2014 at 09:40

    Tuon glögikakun teen ensitilassa, kiitos ohjeesta. Kiitos myös tuosta musiikkivinkistä, se soi taustalla juuri nyt. Tunnelmallista joulunalusaikaa sinulle ja perheellesi.

    • Maku_Satu on 1.12.2014 at 13:36

    Todella hauska koristeluidea, hyvä idis itsenäisyyspäiväksi!

    • Anne P. on 2.12.2014 at 06:15

    Oi miten suloisia lihapullia! en tiennyt että niistäkin voi tehdä näin söpöjä 🙂 ja smetanaa päällä, parasta. Tosi kiva idea, täytyy laittaa jemmaan jos tässä joulunalla vaikka pyöräyttäisi lihapullia.

    • sari kalliomäki on 2.12.2014 at 15:51

    Laku, oikein hyvää joulun odotusta myös sinulle ja kiva että musiikivinkki teki kauppansa :).

    • sari kalliomäki on 2.12.2014 at 15:53

    Satu ja Anne, joskus aika pienillä jutuilla saa ihan erilaista ulkonäköä aikaiseksi :). Ja smetana, sitä ei voita mikään.

    • Minna_A on 3.12.2014 at 19:01

    Ihanat lihapullat, sopivat taatusti hyvin pikkujoulu tai joulupöytään.

    • sari kalliomäki on 6.12.2014 at 07:04

    Kiitos Minna 😀 .

Vastaa

Your email address will not be published.