Hedelmäiset haukkuhodarit

                                    Kaupallinen kampanja/Yhteistyössä HK

Syksy on meidän perheessä synttäreiden sesonkiaikaa. Yhdenlaiset tarjoilut tehdään hiukan vanhemmalle velikullalle ja toisenlaiset nuoremmalle. Lastenkutsuja on kyllä kiva järjestää, vaan välillä tuntuu, että ideat loppuvat kesken. Yhtenä tarjoiluvaihtoehtona on tehdä aavistuksen terveellisempää naposteltavaa kuten nämä haukkuhodarit. Sämpylät voi sutjakasti leipoa jo edellisenä päivänä ja täyttää sitten vasta juuri ennen tarjoilua. Kaveriksi sopii hyvin appelsiinimehu ja jälkiruuaksi vaikkapa hedelmäsalaatti. Ja koko synttäritarjoilu on täysin lisäaineeton. Haukkuhodarit on tehty porkkanasämpylöistä, joissa on välissä HK Lisäaineeton Viikarinnakki, kurkkua, salaattia ja itsetehtyä ananasmajoneesia. Tällaisessa mukavassa muodossa vähän terveellisempikin tarjottava tekee nopsasti kauppansa. 

Tunnustan, että meillä syödään jonkin verran nakkeja. Ruokalistalla on monta monituista hyvää ja nopeaa nakkiruokaa, jotka voi jatkossa valmistaa selkeästi terveellisemmin. HK on nimittäin esitellyt tänä syksynä uuden lihaisan kuorettoman nakin, joka sopii myös pikkulapsille. Laktoosittomissa ja gluteenittomissa HK Lisäaineettomissa Viikarinnakeissa kun ei ole lisäaineita eikä nitriittiä. Sen verran näitä nakkeja on meillä jo testailtu, että olemme todenneet maun ja koostumuksen oikein hyviksi. Varsinkin poju on tykästynyt Viikarinnakkeihin ja lämmittelee niitä välillä koulun jälkeen välipalaksi.

HK etsii nyt lastenkutsujen lempparireseptiä ja pari bloggaria on suunnitellut herkkuja lastenkutsuille. Kannattaa käydä poimimassa hyvät ideat talteen. Omaa suosikkiaan voi äänestää Facebookissa täällä. Kipin kapin äänestämään, sillä äänestäjien kesken arvotaan kymmenen HopLop-perhepakettia. Eikä tämä tähän jää, sillä äänestyksen voittanut bloggari saa arpoa blogissaan 3 lelulahjakorttia lukijoidensa kesken eli kannattaa ehdottomasti pysyä kanavalla.

Hedelmäiset haukkuhodarit

Ainekset

Täytteet:

300 g HK Lisäaineeton Viikarinnakki

1 kpl jäävuorisalaattia

0,5 kpl kurkkua

Sämpylät:

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1 rkl suolaa

2 rkl vaahterasiirappia

2 dl porkkanaraastetta

11 dl vehnäjauhoja

0,5 dl voita (sulatettu)

0,5 dl rusinoita

Ananasmajoneesi:

2 kpl keltuaista

2 dl rypsiöljyä

2 tl sinappia

1 tl väkiviinaetikkaa

2 tl sitruunamehua

0,25 tl sokeria

0,25 tl suolaa

1 kpl ananasrengas

Tee näin:

Valmistetaan haukkusämpylät. Sekoitetaan kädenlämpöiseen maitoon hiiva sekä suola ja sokeri. Lisätään siirappi, porkkanaraaste ja osa jauhoista. Sekoitetaan hyvin. Lisätään loput jauhot ja alustetaan hyvin. Lisätään lopuksi sulatettu voi. Annetaan taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Leivotaan taikinasta soikioita sämpylöitä ja leikataan molempiin reunoihin alhaalta ylöspäin reiluun puoleen väliin saakka viillot korviksi. Painetaan rusinat silmiksi sekä nenäksi ja paistetaan haukkusämpylöitä 220 asteessa 15 minuuttia.

Paistetaan HK Lisäaineettomat Viikarinnakit uunissa 200 asteessa kauniin ruskeiksi. Revitään jääsalaatti pieniksi paloiksi ja lisätään joukkoon pieneksi kuutioitu kurkku.

Valmistetaan ananasmajoneesi. Laitetaan ehjät keltuaiset kapean astian pohjalle ja lisätään päälle öljy sekä mausteet. Asetetaan sauvasekoitin keltuaisten päälle ja laitetaan kone päälle. Annetaan ainesten sekoittua rauhassa. Kun majoneesi on valmista, lisätään hyvin valutettu ja pilkottu ananasrengas ja sekoitetaan sileäksi.

Kootaan haukkuhodarit. Leikataan jäähtyneet sämpylät puoliksi ja voidellaan ne voilla. Lisätään väliin HK Lisäaineettomat Viikarinnakit ja kurkkusalaattisekoitus, laitetaan päälle ananasmajoneesia. Suljetaan kannet ja haukkuhodarit ovat valmiina.

Permanent link to this article: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/5540

13 comments

13 pings

Skip to comment form

    • Anne P. on 17.9.2014 at 06:22

    Aivan mahtavat sämpylät 😀

    • Tiina Garvey on 17.9.2014 at 16:07

    Voi söpöys! Ihanan kekseliäs juttu!

    • sari kalliomäki on 17.9.2014 at 16:18

    Kiitos :). Pieniä ihmisiä on loppuviimeksi aika helppo ilahduttaa ja aito ilo on ihan parasta.

    • Minna_A on 18.9.2014 at 09:42

    Näitä sämpylöitä on tehtävä lasten kanssa, ihana idea.

  1. Moikka Sari ja lämpöiset onnittelut blogimuutosta! Mukava seurata sun hyviä reseptejä täällä Maku-lehden puolella. Ja tietenkin ihania kuvia Reposaaresta, toivottavasti niitä jatkossakin vilahtelee : )

    Ihanaa, aurinkoista syksyä toivotellen!

    • sari kalliomäki on 18.9.2014 at 10:39

    Minna, luulen ettei lapsia tarvitse kahta kertaa houkutella ;). Ihanaa Päivi, että olet löytänyt tänne :). Reposaari vilahtelee ihan varmasti aina välissä :). Aurinkoista syksyä myös sinulle.

    • Vierailija on 18.9.2014 at 16:48

    Hauska sämpyläidea! Tämä meni talteen.

    • sari kalliomäki on 19.9.2014 at 03:58

    Kiva juttu 🙂

    • hanna-mari on 19.9.2014 at 11:30

    Hauskoja sämpylöitä. Tämä pääsee “pitää joskus kokeilla” -jonon hännille.

    • sari kalliomäki on 19.9.2014 at 11:52

    Kuulostaa siltä, että “pitää joskus kokeilla”- jono on aikas pitkä 🙂 .Mulla käy ainakin niin, että sitä mukaa kun toinen pää pikkuhiljaa lyhenee, tulee toiseen päähän tuplat lisää.

  2. Ihania, ihan mielettömän hauska idea!
    Pistänpä idean korvan taakse 🙂

    • annamaria on 21.9.2014 at 18:15

    Eikä, miten ihania! Nyt tuli vielä kauhea himo saada nakkeja, jota meillä ei kyllä ikinä osteta kotiin.

    • sari kalliomäki on 21.9.2014 at 18:37

    Kiitos. Annamaria nyt sitten noita lisäaineettomia ja nitriitittömiä nakkeja kehiin :D.

Comments have been disabled.