Mänty tulee taas

Meillä ollaan pian taas muodin huipulla, kun mänty tekee reipasta paluuta sisustusmaailmaan. Onhan sitä ollut myynnissä ihan koko ajan, mutta nyt päästään pian taas kasaritalojen tunnelmaan, kun mänty on tulossa sisustukseen uudelleen kovaa vauhtia niin kattoihin, lattioihin kuin seinäpaneeleihinkin. Meillä kotona on tehnyt mäntyaiheesta jutun käy lukemassa täältä. Ei sitä aina tule ajatelleeksikaan miten hyvin se moneen paikkaan sopii.

Meillä on juurikin kasaritalo, jossa on alkuperäiset mäntyiset katot sekä ovet. Mänty on monelle suorastaan kammotus, mutta mielestäni se on kaunis, kun se on vanhemmiten tummunut, eikä meillä ole missään vaiheessa ollut tarkoitustakaan maalata kattoa. Lämmin puu antaa kodikkaan ilmeen ja sopii hienosti sekä mustan että valkoisen kanssa, eikä meiltä seinistä muuta väriä löydykään. Mänty sopii mainiosti myös tammen sekä koivun kanssa ja vaikka meiltä löytyy koivua rapuista ja huonekaluista sekä alkuperäinen tammiparketti lattioista, ei ympärilleen katsoessaan tule mitään eri puulaatujen sekamelskaoloa. Vierastan kokovalkoista kylmän vaikutelman vuoksi ja tykkään siitä, että elämä näkyy puisissa materiaaleissa, siksi ei ole ollut mikään kiire myöskään vaihtaa parkettia. Erityisen hyvin punasäyinen mänty sopii mustan kanssa ja nyt kun osa seinistä on mustia, on tunnelma ihan erilainen mitä ennen.

Puu materiaalina voittaa mielestäni ihan kaikki lastulevyhömpät, erilaiset levyt ja muut materiaalit. Tykkään myös siitä, että oksanpaikat ja puun elämä saa näkyä, eikä pintaa maalata tai värjätä piiloon. Tällaisessa syksyn sisustushuurussa voisin jopa kuvitella talon, jossa olisi seinät ja katto molemmat modernia mäntypaneelia. Mäntyisiä vanhoja huonekaluja ei myöskään kannata ryhtyä maalaamaan, sillä ne näyttävät suorastaan trendikkään skandinaaviselta tällä hetkellä. Mäntyinen vanha Lundia valkoista tai mustaa seinää vasten on ihan huippukaunis. Minusta on hienoa, että kotimaisia sopivasti patinoituneita puulajeja löytyy omasta kodista. Mänty on edullinen ja kestävä eli täydellinen vaihtoehto suomalaiseen kotiin.

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/14443