Taiteilijapihan lapsenvahtina

Tiedättekö sen tunteen kun saa hävetä silmät päästään, kun ei muista jotain ihan tosi tärkeää asiaa? Näin minulle kävi, kun joku kysyi siskon miehen sukunimeä, eikä siitä sitten ihan heti tullut mieleen. Muutenkin olen aivan surkea muistamaan nimiä, mutta että ihan tutut sukunimet hukassa. Lisäksi unohdin verikokeet, joissa piti käydä viime viikon aikana. Onneksi keskussairaalan väki on aina niin sangen ystävällistä ja soittivat vielä perjantaina varanneensa pika-ajan, kun ei ole minua näkynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että kesä on turvottanut aivopiuhani niin, että ne eivät yletä enää sinne ihan perimmäiseen muistiin lainkaan ja siitä syystä olen varsin unohdusherkkä. Poju oli sitä mieltä, että alkaa olemaan tosissaan huolissaan äitinsä mielenlaadusta ja unohtelemisista. Ehkä on syytäkin, mutta voi kuinka rakastankaan sitä, että voi hetkeksi unohtaa ihan kaiken muistamisen. Varmuuden vuoksi tilasin tänään kuitenkin Moleskinelta pari muistikirjaa, jos tämä on vaikka joku pysyvämpi ongelma.

Muistin sentään hoitaa lapsenvahdin hommani aika asiallisesti ja syytä olikin, sillä vastuullani oli useampi sata kasvia, siltä se ainakin tuntui. Kukkien kastelemiseen meni kolme varttia joka kerta, sillä niitä löytyy runsaasti sisältä ja ulkoa. Näitä ihastellessa unohtuu loppukin muistaminen, niin terapeuttisen kaunista katseltavaa löytyy joka puolelta. Roikkuvien kaktuksien puutarha ehkä on kauneinta aluetta, samoin valtoimenaan kukkivat atsaleat. Pihkura sentään, että muistin vasta jälkikäteen, että olisi pitänyt nipsasta alku sieltä ja toinen täältä, sillä varastetut taimet taitavat kasvaa parhaiten. Unohdin tämänkin, no ehkä sitten ensi kerralla.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/14155