Kohti joulua, luukku 15

Hups, nyt jäi yksi luukku välistä, sillä olin eilen kaupungilla esikkoa tapaamassa ja kävin hakemassa pari tarpeellista juttua ja se riittikin siitä väkimäärästä. Pienen nuhan takia oli illalla veto aivan pois ja vietin lopun illan peiton alla kuumaa juomaa hörppien. Nuha jatkuu, mutta tänään on nautittu lohdukkeeksi hyvän ruuan kanssa juustoja, sillä joulukuu on juustokuu. Vaikka yritänkin ostaa paljon kotimaista ja pelkästään Oltermannia syödään meillä vuodessa kymmeniä kiloja, ovat monet ulkolaiset juustot ihan omaa luokkaansa. Uusin löytö on Pirkan Vanha Gouda, joka on tietysti hollantilaista ja äärimmäisen hyvää, kuin pieniä kristallinpaloja olisi juustoon piilotettuna. Ja maku, se pitää kokea ihan itse. Kyseinen juusto oli ainakin viime viikolla vielä tarjouksessa 3,99e 400g, joten suosittelen ehdottomasti. Toinen tämän hetken herkku on Pirkan pieni pyöreä valkosipulituorejuusto, siinä on valkosipulin maut kohdillaan. Uskaltauduin tänään myös parin kuukauden välin jälkeen vaakaan ja totesin että ei hätää, joulukuun voi vielä herkutella kaikessa rauhassa ja joulun juhlamekkokin sujahti päälle ihan kivasti. Lahjat ja vaatetukset kunnossa, ensi viikon agenda on ruoka-asiat ja viikonloppuna vielä siivous ja kukkien haku, eiköhän sitten saa joulu tulla, huomisen poden vielä tätä nuhaa, sillä edelleen aika vetämätön olo.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/12966