Punaviinissä haudutettu syyspata

Nyt eletään hyvin reaaliajassa, sillä miesväki vielä huokailee tyytyväisenä ruokansa äärellä pöydässä, kun minä laitan jo reseptiä eetteriin. Tänään siis on nautiskeltu syksyistä punaviinissä haudutettua lihapataa, joka ääntelyistä päätellen on erittäin hyvää. Patakausi tämän syksyn osalta on siis korkattu ja nautin tästä suuresti, ruoka kun valmistuu padassa melkein itsekseen ja lihasta hautuu mehevän mureaa. Tästä padasta löytyy sekä possua että nautaa ja makua tulee paprikasta, sipulista, valkosipulista, suolakurkusta, viherpippuri Koskenlaskijasta sekä tietenkin siitä punaviinistä. Lisäksi laitoin joukkoon ruokalusikallisen tuoretta rosmariinisilppua sekä ruokalusikallisen salviasilppua, sillä niitä löytyi vielä omasta yrttimaasta, viimeisiä kertoja taitavat nämä olla, niin voimalla on syksy edennyt. Tunnin haudutuksella tämä pata oli oivallista, sillä lihat olivat pienehköinä paloina, jos käytät perinteistä karjalanpaistia tai isompia paloja, pidennä kypsymisaikaa.

Meidän pataruuat kysyvät Sarpanevan mustassa padassa, joka on kauniin näkönsä lisäksi käytännöllinen. Mikäli et omista kunnon pataa, mainostan sen verran että K-Markettien leimakeräilyssä on kyseinen pata saatavissa puoleen hintaan. Tarjolla on myös muita muotoilun helmiä. Mietin jopa itsekin, että ostaisin toisen padan. Lisäksi tähtäimessä on perinteinen Savonia aterinsetti. Ukko on nimittäin sitä mieltä, että sen parempia aterimia ei ole valmistettu ja ne ovatkin meillä arkikäytössä.

 

Syksyinen lihapata

Ainekset

300 g naudan sisäpaistisuikale

600 g porsaan kinkkusuikale

3 kpl paprikoita

3 kpl sipulia

3 kpl valkosipulinkynsiä

1 kpl suolakurkkua

250 g viherpippuri Koskenlaskijaa

1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna

1 rklt uoretta salviaa silputtuna

2 rkl vasikanfondia

1 tl suolaa

0,5 tl mustaa pippuria

3 dl punaviiniä

4 dl vettä

Tee näin:

Silppua sipulit ja paprika. Paista voissa ja siirrä pataan. Silppua suolakurkku ja siirrä pataan. Paista lihat pannulla pienissä erissä nopeasti hiukan ruskistaen ja siirrä pataan. Silppua pataan sulatejuusto, kaada vesi sekä punaviini pataan ja mittaa joukkoon mausteet. Laita kansi pataan ja anna hautua 160 asteessa tunnin verran. Jos liha on suurempina paloina, lisää paistoaikaa.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/12655