Hasselbackan porkkanat – todellinen kevätherkku

 

Kevät, peilistä katselee kalmankalpea naama, joka ei paljon puuterista ja poskiväristä parane. Aurinkoa tarvittaisiin ihan vaan sen verran, että hipiä saisi kauniin vaalean rusketuksen. Isommat rusketussessiot jätän suosiolla muille, mutta talven kalvakoima naama ei ole häävi. Kauniin värin saamiseksi kannattaa pistää kevätkelien aikaan suuhunsa joka päivä porkkanaa, toimii.

Pilkisteleekö jääkaapin vihanneslaatikosta talven ruhjomia porkkanoita, joiden käyttäminen ei juurikaan houkuttele? Tee niistä hasselbackan porkkanoita, maku on herkullinen ja porkkanoista saa kivan lisukkeen vaikka perunamuusin kylkeen. Porkkanat saavat makunsa voisulasta, johon on sekoitettu timjamia ja rosmariinia sekä parmesaanista. Varsin yksinkertaista mutta hyvää. Leikkaa porkkanoiden pintaan pienin välein viiltoja ja asettele porkkanat vuokaan. Paista 180 asteessa porkkanoiden koosta riippuen noin tunnin verran. Laita voisulaa ennen paistamista porkkanoiden viiltoihin ja lisää sitä kerran pari paistamisen aikana. Varttia ennen uunista ottamista lisätään raastettu parmesaani, näin se ei pääse palamaan ikävästi porkkanoiden pinnalle.

Hasselbackan porkkanat

Ainekset

8 kpl porkkanoita

60 g voita sulatettuna

2 rkl tuoretta rosmariinia

4 rkl tuoretta timjamia

3/4 dl parmesaania

Tee näin:

Pese ja kuori porkkanat, viillä pienin välein viiltoja porkkanoiden pintaan noin puoleen väliin saakka. Sulata voi ja lisää sinne silputut yrtit. Laita porkkanat vuokaan ja lusikoi porkkanoiden päälle yrtti-voisulaa. Laita uuniin 180 asteeseen, lisää voisulaa porkkanoiden päälle jonkun ajan jälkeen. Raasta parmesaani hienoksi raasteeksi ja lisää se lähes valmiiden porkkanoiden päälle ja anna niiden olla vielä vartin verran uunissa. Nauti pehmeät porkkanat vaikka muusin kaverina.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/12141

Vastaa

Your email address will not be published.