Tipatonta ja karkitonta vuodesta toiseen

Uusi vuosi ja neljättä vuotta ilman alkoholia, ei siis tarvitse järjestää tipatonta tammikuuta. Koko tipatonhan alkoi alunperin vaikeasta allergiasta ja turposin korvia myöten jo kulauksellisesta alkoholia. Eipä sitä oltu paljon nautiskeltu aikaisemminkaan, mutta tämän myös se jäi kokonaan pois. Pari kertaa kokeilin ja totesin, että tilanne on sama, viimeisimmällä kerralla pari vuotta sitten kulaus punaviiniä Ukon lasista sai jo aikaan kunnon reaktion. Niinpä totesin, että tämä ei ole minua varten. Samaan aikaan selviteltiin muutenkin laajoja allergioita ja selvisi isoja ongelmia, mikä muutti ruokavalion totaalisesti. Nyt tilanne on jonkin verran rauhoittunut, sillä syön mahdollisimman puhdasta ruokaa ilman lisä- ja väriaineita, viljatonta, eineksistä vain makkaraa tai nakkeja silloin tällöin ja mausteitakin rajoitetusti. Silti en enää aio kokeilla miten alkoholi sopii, sillä olen todennut tämän elämäntavan sopivan minulle täydellisesti. Hoidan päänupin rentoutuksen muilla tavoin, siihen en tarvitse alkoholia. En tarvitse sitä myöskään seurustelujuomaksi, enkä hauskanpitoon, molemmat onnistuvat hyvin ilmankin, en myöskään halua mitään dagen eftereitä. Erityisesti olen rakastunut tähän hyvään oloon, mikä on tullut alkoholittoman, hiivattoman, viljattoman ja karkittoman elämän myötä. Ei jatkuvaa painon tarkkailua, ei väsyneitä päiviä ruuan tai juomien takia, ei turvotusta, ei darrapäiviä, eikä verensokerin heittelyitä, eikä myöskään pohdintoja tuliko höpöteltyä tai tehtyä ylimääräisiä. Tämä elämäntapa on oma päätökseni ja juuri minulle sopiva, eikä minulla ole mitään sanottavaa muiden alkoholinkäytöstä, sen sijaan alkoholittomuuteni tuntuu vieläkin välillä aiheuttavan monelle muulle ongelmaa. Tässä ei ole kyse mistään sädekehän keräämisestä tai paremman ihmisen elämästä vaan ainoastaan hyvästä olosta ja omasta terveydestä.

Karkittomuus alkoi samoihin aikoihin kuin tipattomuus ja heti alkuun totean, että en pidä suklaata karkkina. Suklaata kyllä käytän varsin enenevissä määrin loppuvuotta kohti ja yleensä keväällä sekä kesällä hyvin hillitysti, mutta ankeat pimeät kuukaudet vaativat jotain lohdutusta. Lisä- ja väriaineilla kyllästetyt sokeripommit sen sijaan eivät sovi lainkaan, eikä niitä kyllä tarvitsekaan. Ensimmäiset kuukaudet ovat hankalampia, sillä kroppa on tottunut saamaan sokeria syystä tai toisesta ja usein tekee mieli vaan jotain, mutta kun itsensä totuttaa lähes sokerittomaan elämään, ei sokeria tee enää mieli. Sitä ei ihan heti tahdo uskoa, mutta niin se vaan on. Karkkihyllyn ohi käveleminen käy sutjakkaasti, enkä ole edes tietoinen minkälaisia uutuuspusseja siellä tällä hetkellä myydään. Sokerittomuudessa on monia hyviä puolia, joita aika pian alkaa näkemään. Helpon painonhallinnan ohella tavallinen ruoka ja vihannekset alkavat maistumaan äärimmäisen hyviltä, turhat mieliteot yksinkertaisesti vaan jäävät pois ja tasainen verensokeri tekee virkeämmän olon koko päiväksi ilman notkahduksia. Pitkän tauon jälkeen jos erehtyy laittamaan suuhunsa irtokarkin, toteaa heti ensimmäisen imaisun jälkeen, miksi näitä ei ole tullut syötyä. Ylimääräiset aineet maistuvat kammottavilta. Sokeriasiassa olen siinä mielessä ehdoton, että en pidä mitään karkkipäiviä, sillä tasainen elämä on parempaa. Karkkittomuuden lisäksi siis käytän muutenkin tosi vähän sokeria. Jos jostain syystä on tilanne, että sokerisia leivonnaisia on tarjolla, niin otan toki ja syön hyvällä omalla tunnolla, mutta tällaista ei juuri tapahdu vilja-allergian takia. Joitakin kertoja vuodessa pidän leipomuspäivän ja teen itselleni kääretorttua tai jotain muuta herkkua perunajauhoista. Erittäin satunnaiset kerrat eivät sotke systeemiä ja leipomusherkut maistuvat hyviltä. Moni on kysellyt, että mitä sitten oikein syöt ja siitä voisin tehdä vielä ihan oman jutun. Viinipullot ovat kaunista kuvattavaa ja niiden sisällöstä meillä nauttii Ukko, kakkuja on aina välillä ihana leipasta ja ne menevät lähes aina johonkin muualle. Leipominen on terapeuttista, mutta harvemmin ne tuotokset ovat meidän perheelle, sillä meillä on luonnostaan sokerittomia kaksi. Tällä tarkoitan sitä, että jo geeniperimässä on sellainen en välitä sokerista -geeni. Tällainen löytyy Ukolta ja onneksi se on periytynyt yhdelle jälkeläiselle. Olen tästä geenistä varsin kateellinen, sillä itselläni on se sokerinen riippuvuusgeeni ja olen joutunut tekemään paljon töitä saadakseni sen kuriin. Kurinalaisuutta siis vaaditaan, mutta tulos on erittäin palkitseva.

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://tyrniajatyrskyja.fi/arkistot/10992

2 kommenttia

2 pingiä

    • Riina on 7.1.2018 at 22:41

    Oi että ihailen niitä, jotka ovat jo päässeet siihen vaiheeseen ettei sokeria tee enää mieli! Itse en myöskään käytä alkoholia, joten sen kanssa ei ole ongelmaa, mutta haluaisin hyvän olon myös sokereiden osalta. Nyt se taas alkaa pyrkimys kohti terveellisempää elämää! Tiedan kyllä, että sokerin himo lähtee tietyn ajan päästä mutta sen jälkeen kun annan taas pikkurillin, menee jälleen koko käsi. Huh hei!?

    1. Tsemppiä, kyllä se sieltä löytyy ja tosiaankin varsin metkaa on se, että puolen vuoden työn voi pilata muutamassa päivässä eli aika tiukka saa sokereiden suhteen olla, jotta balanssi säilyy. Pidetään lippu korkealla tämän suhteen.

Kommentit eivät ole päällä.